On ilo ja kunnia kertoa, että meillä työskentelee motivoituneita ja työhönsä sitoutuneita varhaiskasvatuksen ammattilaisia.
Toki arki on välillä vauhdikasta ja jokaisessa työssä on myös välillä ne "ei niin hyvät hetkensä". Kun töitä tehdään yhdessä, toinen toistamme kunnioittaen ja huumoria unohtamatta, niistäkin selvitään.
Näin työntekijämme kokevat Muksulan työpaikkana:
- Pieni päiväkoti, jossa lapset pystyy huomioimaan paremmin. Heille on enemmän aikaa (mm. syliä, höpöttelyä) päivän aikana.
- Vaikka työntekijät työskentelevät tietyssä ryhmässä, silti kaikki työntekijät touhuavat kaikkien päiväkodin lasten kanssa ja oppivat tuntemaan heidät (ja vanhemmat/perheet) oikeasti hyvin. Helpompi ottaa lapset aamuisin vastaan/lähettää iltapäivisin kotiin, lapsilla vähemmän vierastamista.
- Tiivis yhteistyö perheiden kautta auttaa ymmärtämään lasta ja hänen käytöstään kokonaisvaltaisemmin. Yhteiset retket ja tapahtumat ilta-aikaan
- Työskentelyssä ei ole kiirettä/montaa asiaa hoidettavana yhtä aikaa - vähemmän stressiä
- Isot tilat joissa toimia. Lapset eivät ole ahdettuina pieniin huoneisiin.
- Pieni työyhteisö, asioista on helppo keskustella. Voidaan itse vaikuttaa tosi isosti siihen, kuinka työtä teemme ja millaiseksi sen sisällön muokkaamme
- Henkilöstön vaihtuvuus on vuosien saatossa ollut melko vähäistä. Pysyvä henkilöstö on ehdottomasti lasten etu, mutta toki helpottaa myös työyhteisön toimivuutta
- Lasten huoltajista koostuva johtokunta, päätökset tehdään lasten ja henkilöstön etu edellä. Voittoa tavoittelemattomana päiväkotina kaikki raha käytetään lasten ja henkilöstön hyvinvointiin sen sijaan, että se menisi sijoittajien taskuun.
- Työvuorot ovat tasapuoliset ja niistä pystyy neuvottelemaan/vaihtamaan tarvittaessa
- Tauot saa pitää joka päivä
- Omia ideoita saa tuoda esille ja niitä toteutetaan. Tiimissä tunne tasavertaisuudesta
- Paljon retkeilymahdollisuuksia, monipuoliset ulkoiluvaihtoehdot hyvän sijainnin vuoksi
- Paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa, yhteistyö oppilaitoksen kanssa
- Ihana pomo